Alle 3-vuotiaalla lapsella ei ole asiaa telkkarin eteen. Ruokapöydässä pelleilystä tulee lähtöpassit. Ei karkkia alle 3-vuotiaalle. Loputon lista asioita, joita varmasti teen tai varmasti en tee omien lapsien kohdalla. Tiedättehän,  niitä yleviä kasvatusperiaatteita, jotka tuntuvat katoavan taivaan tuuliin tositoimissa?

Eilen jouduttiin päättämään, että Muumit menee jäähylle, koska niiden katsominen meni aivan hervottomaksi. Lapsen herätessä viideltä aamulla ainakin minä olen täysin voimaton kiusauksen edessä; lapsi kainaloon ja tietokoneelta Muumit pyörimään. Eihän siinä kai mitään, jos sitä tapahtuu silloin  tällöin, mutta että joka aamu? Jos ensimmäinen sana, mitä pinnasängystä kuuluu, on "Paappammamma!"? Jotain rotia. Nyt on siis reipastuttava ja noustava kukonlaulun aikaan. Heihei aamutorkkumiset ja loikoilut. Heihei löysät viikonloppuaamut - MYÖS Mieheltä! 
Onneksi tänään oli loiva lasku uusiin aamuihin, kun nukuttiin jopa kuuteen saakka. Luksusta! 

Ruokapöydässä olen edelleen melkoinen natsi. Pöytään ei ole uudestaan asiaan sieltä kerran lähdettyään, kaikkea maistetaan ja vähän isompana vaadin reipasta ruokapöytään tuloa. Minun keittiössäni ei ruokailua aloiteta sanoilla "Hyi, MITÄ toi on? Mä en haluu!" Tästä pääsivät osallisiksi jo hoitolapset, joita reilun kaksi vuotta kaitsin. Ei ollut yhden eikä kaksi kertaa, kun uutta vauhtia ja avarampaa asennetta käytiin ottamassa eteisestä. Enää en sentään välttele lapsen kanssa ravintoloita, joissa on leikkipaikka, mutta en mielelläni valitse pöytää ihan sen vierestäkään. Ja pyydän lapsen ruuan samaan aikaan kuin aikuistenkin. Jos meillä syödään kotonakin yhtä aikaa (ainakin yritetään, harmi että Miehen korvat on välillä homeessa!), niin miksi ei ravintolassa? Ruokaa odotellessa jutellaan, ihmetellään ravintolaa ja kujerrellaan  vieraisiin pöytiin. 

Karkit taas, noh... Kyllä pieni virpoja sai palkkansa syödä. Mutta joltain suunnalta on saatu ihmetystä osaksemme, kun "ei koskaan anneta mitään herkkuja". En vaan ymmärrä, miksi marjojen päälle täytyy sirotella sokeria tai laittaa jäätelöä, jos ne marjat sellaisenaan ovat lapsen suurinta herkkua? Tai jos kahvipöydässä on pullaa, mutta lapsi ei sitä pyydä, niin ei kai sitä tarvitse tyrkyttää? Meillä saa maistaa kaikkea, mutta joka kyläilyllä ei tarvitse pöyän notkua herkuista. Tottakai esimerkiksi isovanhemmat haluavat hemmotella lapsenlapsia, kun vaan vielä hoksaisivat, että se yhteinen aika on sitä parasta hemmottelua. Ei lapsen kiintymystä ja huomiota tarvitse ostaa nameilla, saa sen aidommin ja helpomminkin. Tämä taitaa vaivata kaikkia isovanhempia toisinaan, joten tämä ei ole syyttävä sormi ketään kohtaan.

Se periaate, josta luovuin nopeimmin, helpoiten ja ensimmäisenä oli vähän ehkä absurdikin. Olin päättänyt, että lapselle ostetaan vain selkeästi kehittäviä puu- ja kangasleluja, niitäkin mahdollisimman vähän. Kaikki jotka ovat tytön huoneessa käyneet, voivat itsekseen naurahtaa ihmismielen heikkoudelle...